Saila Arolainen

Toimitusjohtaja
KTM Tampereen yliopisto
Perustaja / pääosakas
s. 1997

“Johtamisessa minulle tärkeitä arvoja ovat ihmisläheisyys, vastuullisuus ja sidosryhmälähtöinen ajattelu.”

Olen aina halunnut luoda oman liiketoiminnan, jolla olisi oikeasti merkitystä. Pienet lapset ja heidän hyvinvointi ja turva ovat lähellä sydäntä. Äidiksi tulon myötä kesällä 2021 ensiapuasiat alkoivat kiinnostamaan ihan erityisellä tavalla. Katsoin paljon netistä ensiapuvideoita, jotta saisin varmuutta mahdollisiin ensiaputilanteisiin. Kukaan vanhempi ei halua jäädä avuttomaksi, kun oma lapsi on hengenvaarassa. Suoritin myös useamman tasoisia ensiapukoulutuksia verkossa. Silloin koin, että minulla olisi paljon annettavaa ensiavun verkkokoulutuksille, luodakseni niistä käyttäjäystävällisempiä.

Opiskelen parhaillaan Tampereen yliopistossa kauppatieteitä ja valmistun kauppatieteen maisteriksi keväällä 2025. Minulle on tärkeää jatkuva oppiminen ja kehittyminen. Olen parhaimmillani, kun saan olla mukana kehittämässä uusia ja merkityksellisiä asioista. Koen sen olevan myös hyvin tärkeä ominaisuus liike-elämässä. Siinä kohtaa, kun koen pysähtyväni, eikä minulla ole enää uutta annettavaa, on parempi hypätä sivuun.
Johtamisessa minulle tärkeitä arvoja ovat ihmisläheisyys, vastuullisuus ja sidosryhmälähtöinen ajattelu. Johtamisen hienouksia ovat ehdottomasti monipuolisuus, työskentely monien eri ihmisten kanssa ja rajattomat vaikutusmahdollisuudet luoda oman näköistä liiketoimintaan, yhtiö arvoja ja strategiaa kunnioittaen.

Minulle oli heti alusta asti selvää, että kun saamme liiketoiminnan aluilleen, haluamme olla tukemassa ja auttamassa lasten ja nuorten parissa työskentelevien ensiapuvalmiutta. On äärimmäisen tärkeää, että osaamme toimia hätätilanteessa ripeästi ja varmasti.”

Tutustu palveluihimme

Verkkokoulutukset

Lähikoulutukset

Kouluttajakoulutukset